1 & 2

Ensimmäinen versio:

Tänään tapahtui jotain uskomattoman ihanaa ja adrenaliinintäyteistä. Vielä usean tunnin jälkeenkin kasvoilleni on jämähtänyt sellainen onnellinen ja lapsellisen kiihkeä ilme. Kesken aamupalaverin kännykkä piippasi taskussa ja heti kun sopivan hetken tullen (siis kollegojen katseilta piilossa) sain luettua viestin tunsin konkreettisesti lämpimän aallon valahtavan kroppani läpi ja sykkeen nousseen. Mies kysyi muutamalla sanalla, ehdinkö tulla lounastauolla hänen luokseen. Siis hänen ja ystäväni kotiin. Miehellä oli etätyöpäivä ja ystävä töissä tietenkin keskellä päivää.

Vaikka olen muutaman kerran aikaisemminkin hiippaillut heidän asunnolleen miestä tapaamaan, on se joka kerta yhtä kutkuttavaa. Se kiinnijäämisen pelko on tietysti suurempi näin, kun emme tapaa minun luonani. Ilmoitin töissä joutuvani hoitamaan lounaalla muutamia pankkiasioita ja viipyväni hieman pidempään. En melkein voinut pidätellä hymyäni ajatellessani, että tietäisivätpä vaan, missä muodossa tulisin "pankki"asiani hoitamaan.

Mies oli jo odottamassa minua, kun saavuin ja kuten parilla aiemmallakin kerralla, minulla oli muutamia työkansioita mukanani, ihan vain sen takia, jos joku tuttu sattuisi näkemään. Ainakin voisin vedota siihen, että tarvitsin pikaisen mielipiteen johonkin sopimukseen tai muuta. Tosiasiassa emme edes työskentele yhdessä, mutta alaa tuntemattomille tämä selitys menisi läpi kuin vettä vain.

Iltapäivän tapahtumien ajattelu nostaa vieläkin punan kasvoilleni ja saa minut veteläksi sellaisella raukealla tavalla. Rakastelimme kahdesti ja lounas jäi syömättä. Sanattomasta sopimuksesta emme tietenkään tee tätä makuhuoneessa, mutta onneksi on muitakin vaihtoehtoja, kuten olohuoneen matto, keittiön työtaso ja nojatuoli... Kiinnijäämisen pelko tekee kaikesta erilaisella tavalla rohkeampaa ja saa adrenaliinit tosiaankin nousemaan. Kellon ollessa jo pitkälle yli lounastauon loppumisen, keräsin turvakansioni, siistin asuni ja lähdin.

Vielä saman työpäivän aikana sain hyvää palautetta esimieheltä. Olin kuulemma ollut viime aikoina esimerkillisen aktiivinen töissä ja kehitellyt uusia, käyttökelpoisia ideoita. Tiedän tasantarkkaan mistä tämä johtuu. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni todella vireessä. Tunnen ottavani riskejä, mutta silti hallitsevani niitä. Uskallan enemmän ja luotan itseeni. Erityisesti tämän päiväisen lounaan jälkeen sain muutaman haastavaksi osoittautuneen projektin vihdoin etenemään. Uskomatonta, miten toisen ihmisen seura voi saada minussa näin suuren muutoksen aikaan!

Toinen versio:

Kun kesken palaverin kännykkä piippasi tekstiviestin merkiksi ja koska en heti voinut viestiä lukea muiden katseiden alla, ehti päässäni risteillä monia ajatuksia. Ensimmäisenä tietenkin, että olikohan viesti mieheltä. Mitä asiaa hänellä voi olla. Jos hän nyt ilmoittaa, ettei halua tai voi enää tavata minua. Kamalimmassa tapauksessa ystäväni on saanut kaiken selville... Ei se voi olla niin. Tai tottakai se voi olla niin, ei se olisi ensimmäinen kerta, kun sellaista tapahtuu. Miksi ikinä aloitin koko suhteen, kun seuraukset voivat pilata monen ihmisen elämän. Minulle tulee ensin kylmä ja sitten kuuma. Haluaisin jo palavasti lukea viestin. Lopulta saan näppäiltyä tekstin esiin ja siitä seuraa uusi tunteiden aalto. Mies haluaa minut luokseen mahdollisimman pian. Hermostuneisuus väistyy vain osittain innostumisen tieltä.

Matkalla miehen luokse olen vuoroin varma, että joku seuraa minua ja tietää mihin olen menossa, vuoroin odotan miehen haluavan kasvotusten ilmoittaa minulle, että juttumme ei voi jatkua. Katse maassa ja huivi pään yllä koitan suojata selustaani tuttujen varalta. Seurauksena ainoastaan kampauksen lätistyminen. Mies kuitenkin odottaa minua hymy kasvoillaan. Häntä jännittää toki myös, tapaamiset heidän kodissaan ovat aina täynnä riskejä. En voi olla huomaamatta eteisessä ystäväni uutta takkia, jonka hän hankki viime viikolla ollessamme kahdestaan kaupungilla kiertelemässä. Tulee vähän valju olo. Mies vetää minut kuitenkin nopeasti olohuoneeseen ja hänen kosketuksensa voimasta saan omantuntoni työnnettyä sivuun edes hetkeksi. Rakastelu on ihanaa ja sen aikana unohdan sen tosiasian, että harrastan parhaillaan seksiä ystäväni kodissa hänen miehensä kanssa hänen tietämättään. Hänen rakkaudella sisustamassa kodissaan kaikkien heidän yhteisten muistojensa keskellä. Minä olen tunkeilija täällä ja olisi oikein, että saisin ansioni mukaan.

Kulkiessani takaisin työpaikalleni minulla on samanlainen olo, kuin silloin, kun on käynyt kampaajalla ja lopputulos on aivan kamala ja tuntuu, että jokainen vastaantulija ajattelee, että "ahaa, tuo on tulossa kampaajalta, eipä yhtään sovi tuollainen tyyli, kamalat hiukset", vaikkei kukaan tietenkään oikeasti mitään huomaa. Loppupäivä töissä menee siihen, että keskitän kaiken tarmoni keskeneräisiin töihin, jotta välttyisin soimaavan omantunnon ääneltä. Olen toimistolla vielä paljon yli työpäivän päättymisen, koska pelkään mennä kotiin ja katsoa itseäni peilistä.