Pettämisestä

Olen usein miettinyt tätä asiaa viime aikoina. En ole koskaan pettänyt parisuhteessa ollessani. En ole myöskään, ainakaan tietääkseni, tullut petetyksi. Sen verran mitä itseäni tunnen, en usko, että tulen pettämään tulevaisuudessakaan. Se, mikä minua usein mietityttää, on, että miksi nyt kuitenkin vehkeilen ystäväni selän takana. Mikä erottaa miesystävän pettämisen ystävän pettämisestä? Onko kyseessä edes periaatteessa sama asia? Toisen ihmisen luottamuksen pettäminen ja hänelle valehtelu, tai mikä ikinä pettämisen määritelmä onkaan. Se, että antaa toisen uskoa jotain muuta, mitä todellisuus on.

Tämä kuulostaa itsestänikin melko irvokkaalta, mutta koen olevani tälläkin hetkellä hyvä ystävä ja tuki ystävälleni. Vaikka minulla onkin suhde hänen mieheensä. Kuuntelen häntä, lohdutan, kun suhteessa asiat tökkiin ja koitan keksiä piristävää tekemistä. Niin, jos niin käy, ettei hän koskaan saa tietää minun ja miehen suhteesta, tulemme luultavasti pysymään ystävinä vielä hyvin pitkään.

Miehiä tulee ja menee, ystävät pysyvät. Niin olen itsekin aina uskonut. Vaikea varmaan lukijana minusta uskoa, mutta olen aina ollut erittäin lojaalin ja luotettavan ystävän maineessa lähipiirini keskuudessa. Olen jopa ollut salaisesti hieman ylpeä siitä, miten olen pystynyt tukemaan ystävieni, kun heillä on ollut vaikeaa. Parisuhteessa en aivan samalle tasolle ole yltänyt, mutta siltikin kuvailisin itseäni luotettavaksi ja joustavaksi, yksinkertaisesti sanoen jokseenkin hyväksi tyttöystäväksi.

Ehkä parisuhteen tiukka määritelmä asettaa ainakin itselleni selvemmät rajat pettämisen suhteen. Ystävyys sen sijaan voi olla paljon häilyvämpää. Joidenkin ystävien kanssa nähdään monta kertaa viikossa ja jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä, joitakin tapaa vain ehkä kerran vuodessa, mutta silti tuntuu, kuin edellisestä tapaamisesta olisi vain muutama päivä. Ja sitten on lapsuuden ystävät, joiden kanssa on tullut jaettua koko nuoruus ja vaikka enää ei yhdistäviä tekijöitä niin paljon löytyisikään, niin tietty yhteys säilyy edelleen. Parisuhteessa sen sijaan ei ainakaan omalla kohdallani ole koskaan ollut kuin yhdenlainen malli. Siis tähän saakka. En ole koskaan ollut esimerkiksi kaukosuhteessa tai on-off-suhteessa, joissa (ainakin joissain tapauksissa) myös pettämisen rajat saattavat olla häilyvämmät. Nyt en oikein tiedä, missä rajat menevät.

Sitäkin olen miettinyt, että voimmeko minä ja mies teoriassa pettää toisiamme. Siis onko suhteemme sillä tasolla, että pettämistä voisi tapahtua.

En koe, että hän pettää minua, vaikka joskus menisikin sänkyyn ystäväni kanssa, sillä tiedän asiasta ja ymmärrän sen välttämättömyyden. Mutta mitäs jos hän harrastaisikin seksiä jonkun täysin ulkopuolisen kanssa? Se tuntuisi kyllä pettämiseltä.

Sitten on vielä se kysymys, että millaisella teolla pettäisin häntä? Jos minä menisin sänkyyn jonkun tuntemattoman kanssa? Kyllä, minulle se olisi pettämistä. Mutta ei mielestäni verrattavissa ns. normaalissa parisuhteessa tapahtuvaan pettämiseen. Tässä tapauksessa asiassa olisi "lieventäviä asianhaaroja." Jos menisin sänkyyn entisen miesystäväni kanssa? Ehkä ei pettämistä... Siinä mielessä, jos olisin huomannut vanhojen tunteideni heräävän uudestaan. Mielestäni se olisi jollain tasolla minulle sallittua. Sellainen tietty päättämättömyys. Sillä sitähän mieskin tekee ja minä sen hyväksyn.

Kaipaisin suunnattomasti tiettyjä rajoja ja kirjoittamattomia sääntöjä suhteeseemme. Nyt olemme kuin ajelehtimassa sääntöjen keskellä ilman, että tiedämme, mitkä niistä koskettavat meitä. Liikaa en suhteen tässä vaiheessa halua ottaa näitä asioita esille miehen kanssa, luotan siihen, että rajat selkiintyvät itsestään kun on sen aika.